Uni

Uni on 2-vuotias Espanjasta Suomeen saapunut galgo 23.06.25.

Kuulumisia kotihoidosta: Hyvin on mennyt 😊 Uni on edelleen aika varautunut sisällä, joten mennään täysin hänen ehdoillaan. Olin ostanut hänelle oman pedin, mutta hän valitsi mun koiran pedin ja on tehnyt siitä oman turvapaikkansa ❤️

Hän nukkuu paljon, mutta samalla uteliaasti tarkkailee minua ja mun koiraa pedistä. On tehnyt pari varovaista kierrosta ympäri asuntoa ja haistellut paikkoja, mutta viihtyy eniten siellä pedissä.

Uni on syönyt ja juonut tosi hyvin – eilen otti jopa herkkuja kädestäni pedissä 😍 Tykkää selvästi ruuasta 🙈 mutta ei hotki ja syö rauhallisesti. Rakastaa pupunkorvia, poronsarvia ja kuivattua kalannahkaa! 🙈🥰

Ollut alusta asti täysin sisäsiisti! 👏

Ulkona ollaan tehty samaa lenkkirundia ja hän on löytänyt hyvän pissapaikan. Ulkona Uni on itsevarma – aluksi vähän säikkyi esim. skoottereita ja kuorma-autoja, mutta handlaa pelottavat tilanteet rauhallisesti – pysähtyy katsomaan rauhassa ja sitten jatketaan yhdessä matkaa. Eilen kävi jopa haistelemassa pysäköityä skootteria 😄

Tykkää selvästi lenkkeilystä ja haistelusta! 🥰 Tänä aamuna törmättiin kahteen galgoon ja Uni oli tosi kiinnostunut niistä. On vähän arka ihmisiä kohtaan, mutta yleensä kun kuljetaan rauhassa ohi ja puhun samalla, niin menee hyvin.

Hän on alkanut hakea kontaktia ja nojautuu minuun, jos jokin jännittää 🥺

Jätin hänet eilen yksin noin puoleksi tunniksi, kun kävin mun koiran kanssa reippaammalla lenkillä. Nukkui enimmäkseen ja kävi vähän tutkimassa kirjahyllyä, mutta oli ihan rauhassa yksin. Kun tultiin takaisin, tuli olohuoneen reunalle heiluttamaan häntää – ihana yllätys ❤️

Kaiken kaikkiaan hän on todella ihana ja selvästi tosi utelias pikkuinen.

Kotihoidossa Espoossa.

Kysy lisää ja täytä adoptiohakemus alta!

Shopping Cart
Scroll to Top