Kaunis podencotyttö Muriel, passin mukaan 5 v ja säkä n. 45 cm, on kotihoidossa Helsingissä.
Kuulumisia kotihoidosta: Muriel on ollut kotihoidossa jo kaksi kuukautta ja aivan valmis omaan kotiin – kun se oma ihminen vain löytyisi.
🤍 Yöt nukutaan, ulkoilu on mukavaa ja hihnakäytös (yleensä) fiksua. Ei reagoi sähköpotkulautoihin, kuljetusrobotteihin, Wolt-kuskeihin eikä muihin vastaantulijoihin. Vieraat koirat ovat kivoja ja kiinnostavia. Autoilu on ok ja hyppää jo itse kyytiin. Ei resursoi, keksi kotona luvattomia puuhia tai hauku kerrostalon ääniä. Kotihoitaja on tärkeä ja vieraat ihmisetkin ihan okei, varsinkin jos niiltä saa herkkuja.
⛅ Murielilla on ilmennyt jonkin verran taipumusta eroahdistukseen ihmisen poistuessa kotoa. Tätä on kotihoidossa työstetty rauhoittumirutiinilla. Jos lähtö sujuu rauhallisessa mielentilassa, Muriel pystyy olemaan kotona ongelmitta työpäivän ajan. Tulevan kodin täytyy kuitenkin varautua yksin jäämisen harjoitteluun rauhalliseen tahtiin. Yksinoloja tukee tasapainoinen koirakaveri.
⚽ Leikkivät lapset ja jalkapallokenttä ovat edelleen pelottavia. Niiden kanssa elämistä harjoitellaan sopivan välimatkan päästä.
Mistä löytyisi Murielille se oma loppuelämän koti?
Murielin toivelista omalle kodille:
🏡Rauhallisempi alue, asumismuodolla ei väliä
🌲Metsälenkkejä, mielellään joka päivä
☁ Pehmeitä pötköttelypaikkoja ja yhteisiä lepohetkiä omien ihmisten kanssa
🐾 Mielellään kiva koirakaveri
💝 Se oma ihminen, jonka kainaloon käpertyä iltaisin ja johon tukeutua jännissä tilanteissa
Kotihoidossa Helsingissä.
Kysy lisää ja täytä adoptiohakemus alta!






