Rescuekuulumisia Espanjan päästä

Kirjoittanut: Sari Karhapää

Eritysesti Etelä-Espanjassa on edelleen yleistä tavata koiria, jotka liikkuvat omistajansa kanssa irti tai jotka on päästetty ulkoilemaan itsekseen. Nämä koirat on helppo tunnistaa, koska niillä on kulkiessaan selvä määränpää – yleensä kohti kotipihaa.

Kun tapaat koiran, joka joko pakenee tai on varuillaan katsellen kauempaa, kyse voi olla hylätystä eläimestä. Erityisesti maaseudulla ylimääräisistä koirista hankkiudutaan eroon ottamalla koira autoon ja hylkäämällä se sen verran kauas kotoa, ettei se lähde etsimään tietä takaisin. Koira jää yleensä hylkäyspaikalle odottamaan isäntää palaavaksi. Mitä nopeammin hylätty koira löydetään, sitä helpompaa on voittaa sen luottamus ja saada se kiinni. 

Reilun vuoden ikäinen Carmen oli luultavasti hylätty maantielle samana aamuna, kun näin sen ohi ajaessani. Pysäytin auton ja kutsuin sitä, mutta se lähti juoksemaan poispäin. Jätin sille autossa olleet nappulat tien varteen, jotta se ei etääntyisi paikalta liian kauas seuraavan ruoka-annoksen toivossa. Tunti sen jälkeen saimme Carmenin houkuteltua ruoan avulla tarpeeksi lähelle laittaaksemme sille hihnan kaulan ympäri.

Kun koira pelastetaan, suurin ongelma on, mihin se sijoitetaan. Ns. turvatarhat ovat aina täynnä, eikä kotihoitopaikkoja ole. Yleensä koira on pakko viedä johonkin hätämajoitukseen, koska maksulliset hoitolat eivät ota rokottamattomia, eikä aina edes steriloimattomia eläimiä. Tämä hätäsijoitus on yleensä koiran pelastaneen ihmisen koti. 

Alle vuoden ikäinen podencon ja bretonin sekoitus Pippa ilmestyi eräänä aamuyönä maalaistalon pihapiiriin. Talossa oli aina ollut koiria ja talon isännät koiraihmisiä, joten arvelin Pipan vähitellen antavan kiinni kun talonväki ruokkisi sitä säännöllisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt: Koira oli kyllä joka päivä pihapiirissä, mutta kaikista herkuista huolimatta se ei suostunut syömään edes kädestä. Päinvastoin tuntui siltä, että koira oli arempi kuin heti hylkäämisen jälkeen.

Lopulta selvisi että viereinen naapuri ajoi Pipan tiehensä joka kerta, kun koira yritti lähelle. Pipalle oli pakko laittaa loukku, mutta se oli niin varovainen, ettei se syönyt loukun sisällä ennen kuin loukuttaja oli poistunut paikalta. Pari tuntia myöhemmin Pippa söi hyvällä halulla avonaisen loukun sisällä. Lopulta Pippa tunsi jopa loukuttajan auton äänen, ja minun oli kyydittävä loukuttaja paikalle, ennen kuin tyttö monien yritysten jälkeen meni loukkuun. Pippa oli niin arka, ettei se olisi edistynyt parhaimmassakaan hoitolassa, vaan se tarvitsi kotihoitopaikan. Kolme kuukautta kotihoidossa ja Pippa oli valmis matkustamaan Suomeen omaan kotiin!

Espanjassa erityisesti metsästyskoiriksi syntyneitä pentuja ei sosiaalisteta. Koiraäiti synnyttää pennut siellä missä se itsekin elää, joko ketjussa ulkona tai jossain ulkorakennuksessa. Pennut saatetaan erottaa äidistään jo kuukauden ikäisinä, jos niille on ottajia. Joskus muut pennut tapetaan ja äidille jätetään yksi pentu nisätulehduksen välttämiseksi. Tästä syystä niin galgojen kuin podencojenkin on opeteltava yhteiselämä ihmisen kanssa aikuisena. On hämmästyttävää miten äkkiä ne oppivat kotikoiriksi. 

Rescue-yhdistykset niin Espanjassa kuin Suomessakin ovat täysin välttämättömiä, jotta hylätty eläin saisi kodin. Espanjassa adoptoidaan koiria enemmän ja enemmän, mutta hylättyjä on edelleen aivan liian paljon, jotta ne voitaisiin kotiuttaa omassa maassa. Rescuetyössä näkee kerta kerran jälkeen, miten hylätystä koirasta tulee kotikoira suunnilleen lentomatkalla Malagasta Helsinkiin… Välissä on kuitenkin paljon työtunteja ja kustannuksia. Itse olen sekä auttanut yhdistyksiä, että ollut suorana rescuetoimijana. Kun lähistöltä löytyy hylätty koira, vaihtoehto on joko jättää se oman onnensa nojaan tai yrittää saada se turvaan. Jos se on narttu, odotettavissa on lauma villikoiria, joten se on saatava mahdollisimman pian kiinni ja steriloitua. Hätämajoituksen aikana koira on madotettava, rokotettava ja sirutettava, ja sille aletaan etsiä turvatarhaa tai adoptiojärjestöä. Adoptointi Espanjasta Suomeen on eettistä vain Suomessa toimivan rescuejärjestön kautta, joka vastaa jälkiseurannasta koiran koko loppuelämän ajan.  

Pystyäkseni pelastamaan omalle alueelleni hylättyjä koiria, järjestämme täällä itäisen Malagan alueella vuosittain hyväntekeväisyyspikkujoulun ja muita satunnaisia varainkeräystapahtumia. Kerätyillä varoilla maksamme pelastettujen koirien eläinlääkäri- ja hoitolakuluja ja tuemme esim. niitä yhdistyksiä, jotka auttavat meidän pelastamiamme koiria. Ystäväni Marja Kotiranta tekee neljännesvuosittain viimeisimmistä rescueprojekteistamme yhteenvedon, jonka postituslistalle voi ilmoittautua Marjan sähköpostiin marja.kotiranta@outlook.com.

Vaikka rescuetoiminnassa tulee paljon turhautumisen hetkiä, ne unohtuvat kun Whatsappiin putkahtaa kuva rakkaaksi perheenjäseneksi muuttuneesta hylätystä. Kaikkia ei tarvitse pelastaa, riittää kuin pelastat sen yhden!