Stella

Stella, lempinimeltään Stenkku on tammikuussa 3-vuotta täyttävä erityisen nätti likka.

Kuulumisia kotihoidosta: Stella on aivan mahdottoman kaunis ja suloinen koira. Vaikka Stella onkin arka, on hän hyvin nopeasti kerännyt luottamusta kotihoidon henkilökuntaa kohtaan, ja heittäytyy kotona rapsutettavaksi. Pääosin Stella nukkuu päivät, leikkiin ei ole vielä innostunut, mutta ulkoilu on ihan huippua ja viime päivinä ulos lähteminen onkin saanut aikaan jo hännänheilutuksia. Stella kävelee hihnassa mallikkaasti, mutta vilkas liikenne ja ihmispaljous ahdistaa, joten Stellalle sopisi koti parhaiten rauhallisella alueella. Säikkyy myös juoksevia lapsia ulkona, joten luultavasti sopisi paremmin rauhalliseen perheeseen, jossa ei ole pieniä lapsia. Stella on erittäin hyvä kissojen kanssa, ei reagoi kerrostalon ääniin, kulkee reippaasti hissillä ja onkin siis ihan täydellinen paketti, kunhan saa rauhassa kerätä luottamusta 🩷 Stellan omassa kodissa olisi hyvä olla yksi tai useampi reipas koirakaveri.

Kotihoidossa Sipoossa.

Kysy lisää ja laita vapaamuotoinen adoptiohakemus alta!

Shopping Cart
Scroll to Top