Kennelkoppa-asiaa

Kirjoittanut: Eija Mäki

Kuono&Kopan tuumailuja…

”Oi hirveetä, kyllä koira nyt kärsii”. ”Onko se vihainen, pureeko se”? Näitä kommentteja yleensä kuulee kun on myymässä kennelkoppia tai kun huomataan koiralla käytettävän moista tarvekalua vaikka ulkoilukäytössä.

Englanninkielinen sanonta ”Don’t judge the book by its covers” pätee kennelkopankin käyttöön.

Perustarve kopan käytölle löytyy aina koiran suun tai hampaiden liiallisen käytön aiheuttamien vahinkojen estämisestä eli pyritään takaamaan koirien turvallisuus ja välttämään usein valitettavan todennäköisiä eläinlääkärikuluja.

Muistan yhden asiakkaan koiran, joka kolme kertaa nautittuaan luonnon antimia kävyn muodossa päätyi leikkauspöydille, josta yksi käynti muistaakseni oli sunnuntaina päivystyksessä. Näen verkkokalvolla lompakon aukaisun ja viisisatalappusten lennon kassalaatikkoon. Mutta vahinkohan ei tule kello kaulassa, niitä vaan sattuu. Ne kuuluu elämään ja joitakin vahinkoja voi välttää fiksuilla valinnoilla käyttäen kuulemaansa ja lukemaansa hyväkseen varautumalla riskialttiisiin tilanteisiin.

Mutta ehkä kyseessä on myös ihmisen häpeä käyttää koirallensa kennelkoppaa. Mitähän ne muut ajattelee koirastani ja minusta itsestäni: ”Eikö se osaa kasvattaa/opettaa koiraansa tavoille”?

Vinttikoirilla näitä vempeleitä on osattu käyttää jo vuosikymmeniä. Jos perheessä on yksi vinttikoira, ei se yleensä siihen yhteen jää. Kun koko katseella metsästävä konkkaronkka päästetään vapaaksi juoksentelemaan, aineksia on vaikka mihin jos huono tuuri jyllää. Pintaan noussee metsästys-/kilpailuvietti ja pyritään kalifiksi kalifin paikalle eli porukan nopein yritetään päihittää ja pahimmassa tapauksessa vielä torpataan sen matkantekokin. Ja siinä vaiheessa kun jahtaavan koiran hammaskalusto nappaa kiinni johtavan koiran kaulasta pysäyttäen menon, repiää pergamentinohuesta ihosta kuin skalpeeraten aimo annos ihokaistaletta, siis jos hyvä tuuri on. Tähän voisi sanoa, että ” Been there, done that”. Jo vuosia sitten talvella olin menossa Helsingin Rajasaareen juoksuttamaan jäälle kahta greyhoundiani eli englanninvinttikoiraani, vanhempaa Whoopia ja nuorempaa kalustoa edustavaa Vengaa. Hetken aikaa siinä laukatessaan Whoopin johdolla, nuorikko ohitti Whoopin ja se oli henkisesti aivan liikaa vanhemmalle ja sitten alkoi takaa-ajo, jota en ihan heti siinä vaiheessa käsittänyt ja Whoopi pysäytti Vengan napaten juurikin kaulasta kiinni. Se oli siisti ”skalpeeraus” ilman verentuloa ja lihaskalvon repeytymistä, tosin naisen kämmenenkokoinen ihokaistale roikkui kaulalla. Oitis koirat autoon ja suunta Espooseen eläinlääkärille tikattavaksi. Oli kuulemma 2mm kiinni ettei vanhus osunut hieman isompaan valtimoon. Moista ei ollut ennen tapahtunut minulle ja arvannette varmaan, että käynti maksoi hiukka enemmän kuin vajaan 20€ hintainen kennelkoppa.

Yksi vaaratekijä koiralle on myös ahneus eli ulkoillessa maastosta löytyvät epätoivotut ”herkkulöydökset”, oli ne sitten sitä itteensä, jonkin koiravihaajan ansoja tai viime aikoina Etelä-Suomesta uutisoituja leptospiroosi-bakteerin saastuttamia pienjyrsijöitä, imuroidaan ne valon nopeuttakin vikkelämmin kituuksiin. Ristikkomainen kopan rakenne ei ehkä täysin estä ”imurointia”, mutta useista malleista löytyy kiinteä alaosa, joka estää kokonaan tai ainakin oleellisesti hidastaa ahmimisprosessia sen verran, että omistaja mahdollisesti ehtii puuttumaan tilanteeseen.

Toinen tarve tulee esiin kun esim.lyhennetään koiran kynsiä. Kyseessä voi olla pentu tai kotia vaihtanut aikuinen koira, joiden kanssa ei ehkä vielä täysin ole muodostunut toimivaa, luottamuksellista suhdetta. Ensimmäisiä kertoja kun koira ilmoittaa ettei pahemmin välitä kyseisestä toimenpiteestä joko vikuroimalla tai jopa hieman näykkimällä, voi leikkaaja hieman säikähtää. Operaatio voi pahimmassa tapauksessa jäädä kesken ja erävoiton on vienyt nelijalkainen, jälleen kerran. Seuraavalla kerralla leikkaajaa voi hieman jännittää ja pientä epäröintiäkin on ilmassa hänen muistellessa viimekertaista näykkäisyä. Kenellähän tilannetaju ja -arviointi on huippuluokkaa? Immeinen ottaa tassusta kiinni ja koiran ylähuulen kohoessa nousee leikkaajan otsaan myös samalla sekunnilla hikikarpalot. Mitä enemmän kaksilahkeinen mesoo, sitä vahvempi on koiran vastarinta. Eli tässäkin tapauksessa stressitasoa laskemaan kennelkoppa koiralle, tarvittaessa apuvoimia vikuroivan koiran paikallapitämiseen ja rauhallisesti jännittämättä saatetaan prosessi loppuun.

Kennelkoppa on mainio apuväline myös haavanhoitoon.

Entäs jos koiraa kuljetetaan autossa ilman metallista häkkiä. Syystä tai toisesta koira jää autoon odottamaan omistajan asioiden toimittamista. Lopputuloksena voi olla kaksi nakerrettua turvavyötä, peruutuspeili säpäleinä ja vaihdekepin nuppi irroitettuna. Hävitys autossa ja onni onnettomuudessa: tässä tapauksessa peilin säpäleitä ei joutunut koiran suuhun eikä ruokatorveen. Tässä en ota laisinkaan kantaa soveliaista olosuhteista koiran autoon jättämisestä.

Edellä olen siis ottanut esiin joitakin esimerkkitapauksia, joita olen joko omakohtaisesti kokenut tai asiakkaani ovat kertoneet.

Eli jos mielessäsi joskus jotain aktiviteetiä ennen jo aprikoit, että laittaisinko kopan, niin tee se. Pitää myös muistaa yhdenvertaisuus esim. ryhmäjuoksutuksissa: kaikille koirille kennelkoppa käyttöön. Vaikka mitään ei olisi ennen tapahtunut omalle koiralle: pyritään luonnollisesti välttämään sitä ensimmäistäkin konfliktia.

Kennelkoppaa valittaessa tärkeää ovat sopiva koko, istuvuus ja tarkoituksenmukaisuus. Kennelkoppa ei estä eikä häiritse koiralle lajityyppillisen tärkeää nenänkäyttöä.

Kennelkoppaan tutustuttamisen voi aloittaa lyhyillä ajanjaksoilla pikkuhiljaa pidentäen liittäen sen käytön mielekkääseen toimintaan, esim. ulosmenoon.

Leppoisata loppuvuotta kaikille kaksi- ja nelijalkaisille toivottelee

Eija, Kuono&Koppa