Kaksivuotias Angelica tuli 7.4 kotihoitoon Helsinkiin. Odotellaan innokkaana, milloin Angelica alkaa reipastumaan. Vielä on vähän liian jännittävää, mutta ihmisen lähellä oleminen on parasta.
Koirapuistossa Angelican tekisi mieli leikkiä muiden mukana ja muutaman kerran innostunut juoksemaan.
Syö kohtuudella, selvästi miettii vielä saako luvan syödä vai ei. Ollut muutaman työvuoron ajan muiden koirien kanssa keskenään eikä tehnyt tarpeita sisälle tai tuhonnut mitään.
Kaupungin äänet ei haittaa, eikä kerrostalon äänet. Ratikka oli hieman jännittävä mutta rohkeasti meni toisen galgon perässä
Kotihoidossa Helsingissä.
Kysy lisää ja laita vapaamuotoinen adoptiohakemus alta!


